|
Julkaistut matkaraportit
Satoja TKK:n opiskelijoiden matkaraportteja, joista ei ole olemassa sähköistä versiota, löytyy Ura- ja rekrytointi-palveluista. Maa- ja vuosikohtainen lista.
Les Jardins de la Robiniere, Touko- ja kesäkuu 2004
Matkaraportin laatija: Laura Korhonen
Osasto, pää- / sivuaineet:
Arkkitehtiosasto, Maisema-arkkitehtuuri
Hankintakanava:
Ystäväni perheellä on perhetuttu Ranskassa, joka omistaa kyseisen puutarhan. Koska minä ja ystäväni halusimme suorittaa opiskeluumme pakollisena kuuluvan käytännönharjoittelun ulkomailla, kysyimme tuttavaperheeltä, olisiko heillä tarjota meille kyseistä työtä. Muita hankintakanavia ei tarvinnut kokeilla, koska sain hyvin pian vastauksen, että olen saanut paikan.
Työ ja saamani opit:
Ranskaan töihinmeno oli mukavaa muun muassa sen takia, että sinne ei tarvita Suomesta tultaessa viisumia tai työlupaa. (Helpotta reissun järjestelyä.) Työpaikkani, Les Jardins de la Robiniere työllistää noin 50 työntekijää. Minun työhöni kuului puutarhan kasvien yleinen hoito puutarhan sisä- ja ulkoalueilla. Lisäksi pääsin suunnittelemaan ja rakentamaan kansainvälistä Floralies- kukkanäyttelyä, jossa Jardins de la Robinierella oli oma näyttelyalueensa. Työpäivät olivat yleensä klo 9.00 – 17.30 ja sen välissä oli puolentoista tunnin ruokatauko, joka vietettiin työpaikan ulkopuolella. Tämä ruokatauko on yleinen käytäntö Ranskassa, mikä on hyvä ottaa pelkkänä matkailijanakin huomioon, koska suurin osa ravintoloista on auki päivisin vain lounasaikaan ja mahdollisesti seuraavan kerran vasta myöhemmin illalla.
Palkkaus ja verotus:
Tuntipalkkani oli 7,19 €, joka maksettiin kahden viikon välein. Työnantajani hoiti verotuksen puolestani ennen palkan maksua, eli minun ei tarvinnut siitä huolehtia.
Majoitus:
Asuin ystäväni kanssa kyseisen tuttavaperheen luona, noin neljän kilometrin päässä työpaikaltani. Työmatkani kuljin pyörällä. Maksoin perheelle 10 €/päivä ”vuokraa”, joka sisälsi asumisen lisäksi ruoat ja sain tarvittaessa käyttää perheen autoa. Oli todella mielenkiintoista saada asua ranskalaisen perheen luona ja sitä kautta tutustua ranskalaiseen kulttuuriin ja elämäntapoihin.
Matkajärjestelyt:
-
Vapaa-aika:
Kaiken mahdollisen vapaa-ajan yritin käyttää tutustumalla Ranskaan. Saimme ystäväni kanssa kiertää perheen autolla ympäröiviä alueita ja siten pääsin näkemään paljon upeita alueita ja asioita. Iltaisin ja viikonloppuisin vietimme monesti aikaa perheen ja heidän ystävien parissa syöden ja juhlien.
Maan tapa:
Ranskalaisilla tuntui olevan aina energiaa nähdä ystäviä, vierailla heidän luonaan ja juhlia. Tyypillisimpiä vierailuja olivat sellaiset, että mentiin ystävien luokse syömään esim. lounasta, joka aina kesti vähintään kuusi tuntia. Eli aikaa ruoan ja ystävien parissa vietetään paljon.
Muuta:
Ranskassa tuli todellakin todettua, että hyvin harva oikeasti puhuu englantia. Mutta kun heitä tulee vastaan edes vähän omalla avuttomalla ranskantaidollaan, hekin yrittävät käyttää heidän avutonta englantiaan. Kahden kuukauden työskentelyn jälkeen pidimme ystäväni kanssa viikon loman Ranskassa ja pääsimme tutustumaan ihmeelliseen Pariisiin. (Josta ranskalaiset itsekin sanovat, että se on toinen maa Ranskan sisällä.) Kaiken kaikkiaan minulle jäi todella hyvä mieli koko reissusta ja suosittelen muillekin!
« Takaisin
|