![]() |
|
|
KulttuuriGurun etusivulle -> Maaesittelyt -> Ruotsi
RuotsiPerustiedot
Pinta-ala: 449 964 km2
Auton maatunnus: S
Valtiomuoto: parlamentaarinen kuningaskunta
Rajanaapurit: Suomi, Norja
BKT: 21 210 USD/asukas (1998) Muuta: Historiaa: Pitkä valtiollinen historia kuningaskuntana. Hallitsi Suomen aluetta 1200- luvulta 1800-luvun alkuun saakka. Suurvaltakausi valloitussotineen 1600-luvulla. Ahvenanmaa liitetään Suomeen vuonna 1921. Pääministeri Olof Palme murhataan vuonna 1986. Liittyy EU:iin vuoden 1995 alussa. Pinnanmuodot: Maa viettää lännestä Skandeilta kohti itää. Useita länsi-itä-suuntaisia jokia. Vanhaa peruskalliota. Etelässä mäkinen ja viljaisa Göötanmaa, keskiosissa Sveanmaan järviseutu sekä pohjoisessa Norlannin järvi- ja vaaraseutu.
Kasvillisuus: Havumetsiä, etelässä lehtimetsiä. Skånessa mm. Pyökkimetsiä. Ajankohtaista: Uusnatsismin nousua pidetään uhkana maalle. Ruotsissa asuu runsaasti ulkomailta tulleita siirtolaisia, joista noin 300 000 on kotoisin Suomesta. Maa ei ole liittynyt Suomen tavoin Euroopan Unionin maiden rahaunioniin, EMU:un. Kuuluisimmat nähtävyydet: "Tukholmassa kuninkaanlinna ja vanha kaupunki, suurkirkko, Sergelin tori, Kulturhuset, Moderna Museet, Djurgården-puisto, Skansen-huvipuisto, Wasa-laiva, Kaknästornet; Götan kanava; Kolmårdenin eläinpuisto; Birka ja Hovgården; Engelsbergin rautatie; Visbyn muurit; Luleån vanhankaupungin kirkonkylä; Laponia-alue, Sarekin, Padjelantan, Mudduksen ja Stora Sjöfalletin kansallispuistot; Stora Alvaret Öölannissa; Tukohlman saaristo." Työkulttuuri Demokratian luvatussa maassa ruotsalainen työorganisaatio voi tuntua suomalaisesta harjoittelijasta tehottomalta, jossa asioiden vieminen eteenpäin vaatii kaikkien kuulemista ja yhteisymmärrystä. Ihmisten työaika kuluu kokouksissa, joissa ei kuitenkaan päästä mihinkään johtopäätöksiin. Vastuuta kyllä delegoidaan, mutta asioista ei voida päättää ilman konsensusta. Työilmapiiri on välitön; esimiehet ja alaiset työskentelevät samoissa tiloissa ja istuvat kahvitunnilla ja ruokalassa samoissa pöydissä. Kotiasioista ei puhuta työpaikoilla. Kahvituntien puheenaiheet pyörivät pinnallisissa aiheissa. Virka-aika on yleisesti klo 9-17 ja välissä on ruokatunti. Liukuva työaika on käytössä useissa työpaikoissa. Tapakulttuuri Ruotsalaiset kättelevät ja esittäytyvät kuten suomalaisetkin. Puhuttelu on helppoa, koska kaikkia sinutellaan. Täsmällisyydellä tarkoitetaan suurin piirtein samaa kuin Suomessakin. Täsmällisyyttä arvostetaan ja sovittuihin tapaamisiin tullaan ajoissa, ei esim. puoli tuntia myöhässä. Tapaamiset on sovittava ajoissa. Suomeen verrattuna, missä kieltäminen tapahtuu yksiselitteisesti sanomalla ei, Ruotsissa kielteisen asian esittäminen muotoillaan pehmeämmin ja yritetään nostaa esille asian positiiviset puolet. Ruotsalaiset ovat seurallisia ja he hallitsevat suomalaisia paremmin small talkin, pöytäpuheet ja snapsilaulut. Kanssakäyminen ruotsalaisten kanssa on mutkatonta ja heihin on helppo tutustua, mutta tietty pinnallisuus ja varauksellisuus on kuitenkin huomattavissa. Ruotsalaisten pukeutuminen on huoliteltua, muodikasta ja mukavaa. Valkoinen paita kuuluu vain pankki- ja finanssipiireihin. Käytännön vinkit Asuminen. Jos haluaa liikkua samanhenkisten kanssa, kannattaa asunto yrittää hankkia asuntolasta, jossa asuu myös muita harjoittelijoita. Työnantaja tai harjoitteluorganisaatio voi auttaa asunnon hankkimisessa etukäteen. Tosin etukäteen hankittu asunto miellyttää harvoin, mutta siihen kannattanee tyytyä aluksi kunnes saa paikan päällä itse katsastettua asuntotilanteen. Ruotsista saa lähes samoja elintarvikkeita kuin Suomesta, kunnon ruisleipää lukuun ottamatta. Ruoka, asuminen ja liikkuminen on kuitenkin kallista. Ravintoloissa käyminen on yhtä kallista kuin Suomessa. Muihin harjoittelijoihin on helppo tutustua, mutta kontaktit ruotsalaisiin opiskelijoihin voi olla kiven takana.
VINKIT HYVILLE NETTISIVUILLE
Swedish Institute |
|
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Tätä verkkopalvelua on tuettu EU:n Leonardo da Vinci -ohjelmasta. Komissio ei vastaa palvelun sisällöstä. |
|





